Olen aina ihaillut niitä ihmisiä, jotka pystyvät jatkuvasti motivoimaan itsensä oppimaan uutta. Näille ihmisille tyypillistä on, että he lukevat paljon, käyvät seminaareissa ja soveltavat oppimaansa käytännössä joka päivä. Vaikka itsekin opiskelen paljon ja luen pääsääntöisesti ehkä tavallista kaduntallaajaa enemmän ja seuraan aikaani muutenkin, en silti voi sanoa olevani elinikäisen oppimisen mestari vaikka ehkä mestaruus voisi olla toisaalta tavoittelemisen arvoinen.

 

Tulevaisuudessa elinikäinen oppiminen muuttuu kuitenkin harvojen hyveestä kaikkien välttämättömyydeksi. Siitä pitäisi tulla uusi elämän perusasetus, koska tulevaisuudessa eliniät pitenevät entisestään. Tulevaisuudessa yhä useampi elää lähes 100-vuotiaaksi, niin silloin elämän alkuvaiheessa hankittu koulutus oli se sitten mitä tahansa, ei välttämättä riitä kantamaan koko työelämän läpi. Uskon, että tulemme näkemään tulevaisuudessa jonkinasteisen mikrotutkintojen suorittamisen vallankumouksen tai ainakin täydennyskoulutusta eri asteisena tullaan näkemään entistä enemmän. Lisäksi lisääntynyt tarve usein synnyttää uusia innovaatioita, joita ihmiset alkavat oppimista nopeuttaakseen käyttämään. Yksi tulevaisuus skeenario lienee se Matrixista tuttu “lataan taidot suoraan ihmiseen” -tyyppinen ratkaisu, missä teknologia yhdistyy saumattomasti ihmiseen ja uusia taitoja pystytään lataamaan suoraan osaamiskeskukseen.  

 

Ei kannata kuitenkaan ehkä jäädä odottelemaan Matrixin kaltaista teknologista murrosta vaan tehdä tässä päivässä jotakin, mikä johtaa tulevaisuuden välttämättömyyteen. Itse olen huomannut, että yksi voimakas oppimisen väline on dialogi. Pyrkimys keskustelun sijaan dialogiin jouduttaa oppimista jonkin verran ja näin edistää elinikäisen oppimisen tavoittelua. Dialogin ja keskustelun välinen kriittinen ero lienee siinä, että dialogista poistuu useasti monta valaistanutta ja uutta oppinutta kun taas keskustelussa usein hän, kenellä on vanhin mielipide ja kovin ääni voittaa ja näin huoneesta poistuu voittajia ja häviäjiä.

 

Dialogin säännöt ja periaatteet on helppo ymmärtää mutta käytännössä niitä on välillä vaikea toteuttaa. Säännöt ovat kuuntelu ja ajatusten muuttaminen puheeksi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että maltat kuunnella loppuun asti mitä kaverilla on mielessä ja pyrit muodostamaan mielipiteesi vasta sitten kun kaveri on saanut tarinansa loppuun. Jos sinulle tulee kuuntelun aikana sydämeen halju olo tai sinua alkaa ärsyttämään kaverin puhuma, tarjoaa se tilaisuuden oppia sinusta itsestä jotakin uutta. Mieti, miksi kaverin puhe aiheutti sinulla sen reaktion kuin se aiheutti?

 

Dialogi on usein pidempää kuin keskustelu ja ei siksi ehkä sovi työkaluksi kaikille. Jos kuitenkin pystyt uhraamaan tovin pidempään dialogille, lupaan että jokainen osallistuja oppii jos ei muusta, niin ainakin itsestään jotakin. Dialogi ei varmasti onnistu joka kerta ja siksi tässäkin aiheessa täytyy olla itselleen armollinen.

 

Mistä sitten tietää, että dialogissa on onnistuttu? Selkeitä mittareita dialogin onnistumiseen ei varmastikaan ehkä ole mutta itse pidän merkkinä onnistumisesta sitä, että kokouksen jälkeen on energinen olo ja hyvä fiilis siitä, että asiat on saatu menemään eteenpäin. Ehkä siellä on tehty sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole kompromisseja vaan on päästy sellaiseen ratkaisuun, mikä innostaa kaikkia osallistujia. Ehkä yksi työkalu voisi olla fiilisbarometri jokaisen kokouksen jälkeen ja kun dataa on kertynyt riittävästi, analysoidaan, mikä hyvän fiiliksen kokouksissa on ollut fiilistä tuova osuus ja mikä fiilistä on syönyt. Olisiko tästä mittariksi dialogin onnistumiseen?

 

Mittaroida tai ei, kannattaa dialogia silti kokeilla elinikäisen oppimisen työkaluna ja katsoa, tuoko se innostuksen ja palon uuden opiskeluun.

 

Mitkä on sinun keinosi buustata elinikäistä oppimista?