Sitä sanotaan, että työstään täytyy tykätä, että pystyy saamaan aikaan tuloksia. Mietin tätä sanontaa kuluneena kesänä paljon ja syy tähän miettimiseen on Iron Maidenissä. Kävin katsomassa reippaasti ennakkoon hehkutetun Legacy of the Beast -kiertueen Helsingin konsertin toukokuun lopulla ja tuo konsertti oli jotenkin käänteentekevä. Pelkästään tykkäämällä ei sellaista showta olisi pystynyt kukaan luomaan, ei edes jumalallinen Iron Maiden. Sen shown pystyi luomaan ainoastaan rakastamalla sitä mitä tekee.

Otetaanpa pieni tarina.

Iron Maidenin keulahahmo ja solisti Bruce Dickinson herää Sveitsin huvilaltaan herätyskellon pirinään. Haparoivin käsin Brucen käsi tavoitti kellon ja sammutti herätyksen tiputtaen samalla yöpöydältä sadan dollarin setelinippuja lattialle hujan hajan. Kääntyessään kuvankauniin vaimonsa puoleen mietti Bruce, että lähtisikö tästä alpeille laskettelemaan, välimerelle uiskentelemaan, toisaalta voisi lähteä lentämäänkin mutta ei Bruce päättikin lähteä duuniin. Pikaisen vaimolle annetun aamuisen poskipusun jälkeen vetäisi hän nahkapöksyt jalkaan ja painui studiolle.

Levyn valmistuttua ja lukuisten kiertuesuunnittelupalaverien jälkeen pakattiin bändi, henkilökunta, lavaromppeet, backline ja kaikki muu Maiden Shown materiaali modifioituun Boeingiin ja lähdetiin porskuttamaan pitkin maailmaa sellaisiin paikkoihin, joissa heitä ei oltu vielä nähty. Tarinahan kertoo, että tuosta Ed Force Onesta on riisuttu muun muassa äänieristeitä ja mukavia penkkejä myöten kaikki ylimääräinen ja krumeluuri, että kaikki tarvittava on saatu mahtumaan mukaan. Lentäminen tällaisella riisutulla hirviöllä ei ollut todellakaan mikään viiden tähden nautinto.

Epämukavan matkustamisen lisäksi Iron Maidenin tekemässä duunissa pitää sietää tosi paljon epämääräisiä työaikoja, useita eri aikavyöhykkeitä, älytön määrä erilaisten ihmisten kohtaamisia epämääräisiin kellonaikoihin, alati vaihtuvia maisemia, kaaosta, turvattomuutta ja sitä rataa. Siis paljon sellaista, mitä normiduuneissa ei tarvitse välttämättä sietää tai kokea.

No mikä sitten saa Brucen kumppaneineen tekemään tämän saman kerta toisensa jälkeen? Omaisuutta heillä on vaikka muille jakaa ja perinnöksikin sitä on jättää. Kukaan ei edes pakota näitä veijareita tienpäälle. Mikä siis saa ihmisen kerta toisensa jälkeen ajautumaan epämääräisyyteen ja jopa omalta osaltaan kurjuuteen ja kaaokseen?

 

Se on yksinkertaisesti syvä rakkaus tekemistä kohtaan.

Rakkaushan on ihmisen kokemista tunteista ehkäpä se voimakkain. Vaarallisinkin sanovat. Rakkaus on syvää kiintymyksen tunnetta johonkin. Ja kun rakkaus on molemminpuoleista, johtaa se usein parisuhteeseen ja näin Maidenin jätkillä on juuri käynyt. He ovat rakastaneet fanejaan, tehneet heille merkityksellisiä biisejä ja levyjä, kiertueita, kampetta, rytkyjä ja näin ollen tästä vaivannäöstä on fanit antaneet Maidenille palkkioksi vastarakkautensa. Parisuhde on tosiasia. Niin syvää tuo parisuhteesta huolehtiminen on näiden kavereiden toimesta ollut, että parisuhde on kestänyt isältä pojalle ja äidiltä tyttärille useassa sukupolvessa.

Tarina kohti kestävää parisuhdetta alkaa yleensä ihastumisesta joka muuttuu rakastumiseksi. Seuraava vaihe tässä monijakoisessa kaavassa on rakastumisen muuttuminen rakkaudeksi. Jotta rakkaus sitten aikanaan muuttuu parisuhteeksi ja elämänmittaiseksi kokemukseksi, vaatii se aktiivista rakkauden ylläpitoa eli työtä rakkauden eteen. Se kuka tähän rakkauden matkaan on valmis myötä- ja vastamäessä, on todennäköisesti se menestyjä, aivan kuten oma rakkauteni kohde Iron Maiden.