Meidät suomalaiset tunnetaan yleisesti, tai ainakin me luullaan niin, insinöörikansana. Tuotteemme tunnetaan hyvälaatuisina maailmalla ja jotenkin, ainakin joissain tuotteissa laadun standardi asetetaan, että jos se on Suomesta, sen parempaa ei ole. Olemme nyt kuitenkin tällä hetkellä siinä tilanteessa, että finanssikriisi pukkaa päälle ja joka päivä lehdestä saa lukea laajoista irtisanomisista niiden muiden negatiivissävytteisten uutisten lisäksi. Pienestä minusta tuntuu, että laskostellaan tämäkin pettymys nyt siihen edellisten pettymysten päälle pieneen sievään nippuun mutta mietin vaan, että mikä aika se on sitten seuraava, mistä meidät pitäisi tuntea?

 

Matkataan ajassa taaksepäin. Mitä meillä oli ennen toista maailmansotaa? Eikö me silloin pääosin oltu töissä pelloilla ja kaskettu naurista pitkin kesäöitä? Ennen sotia meidät tunnettiin pikemminkin maatalouskansana, jossa sato myytiin torilla ja tuotot ohjattiin maatalojen korjaukseen ja renkien palkkoihin. Sodan jälkeen kansallinen itsetunto oli korkealla ja rakensimme yhdessä yhteistä Suomen Finland Oy:tä ja tämä rakentamisinto synnytti teollisuuspatruunat ja meidän piti yhtenä kansakuntana suorittaa isot sotakorvaukset itään. Se että tämä oli syntyhetki suomalaiselle metalliteollisuudelle, oli se myös syntyhetki toiminnan johtamiselle, kulttuurille, mistä tänäkin päivänä kipuillaan useissa yrityksissä ympäri valtakuntaa. Sotakorvauksien jälkeen astui kuvioihin Kekkosen linja ja billateraalikauppa Neuvostoliiton kanssa, jonka kaatumisen jälkeen pelastavana enkelinä taivaan kirkkaimpana tähtenä kansakuntaamme globaalissa kilpailussa johdatti Nokia.

 

Kuinkas sitten kävikään? Neuvostoliitto kaatui, Nokia suli alta ja maailman historian pahin taloudentaantuma iski vastaan. Olemme me nyt tilanteessa, missä meidän on otettava seuraava steppi sekä kansakuntana, että yrityskulttuurin luojina? Meidän on siirryttävä eteenpäin insinöörikansakuntana olemisesta ja toiminnan johtamisesta. Mikä on sitten seuraava siirtymä?

 

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta lepää pitkälti sellaisten yritysten päällä, millä on y-tunnushistoriaa jo pidemmältä ajalta. Nämä yritykset ovat vakiinnuttaneet toimintansa ja eivät ole välttämättä niin suhdanneherkkiä, kuin mitä start-upit useasti ovat. Nämä yritykset meidän tulee käynnistää uudelleen ja luoda vahva start-again –kulttuuri. PK-yritysbarometri, Kasvu Open ja moni muu peräänkuuluttaa sitä, että suurin kehityskohde suomalaisissa yrityksissä on myynti ja markkinointi. Miksei me otettaisi tätä meidän kansalliseksi visioksi? Tehdään Suomesta maailman paras myynti- ja markkinointikansa? Jos asiaa ajattelee realistisesti, niin kyse ei edes ole mahdottomasta tehtävästä. Tuotteet meillä on jo huippua, nyt meidän tulee opetella vielä pitchaamaan niin maan pirusti, että joku niitä ostaisi. Toinen vaihtoehto on houkutella maahan ruotsalaisia markkinointijohtajia johtamaan meidän yritysten markkinointi- ja myyntiponnistuksia, mutta jotenkin tämä vaihtoehto tuntuu luovuttamiselta.

 

Minusta kansallinen taistelu maailman parhaan myynti- ja markkinointikansan eteen kuulostaa sellaiselta taistelulta, että siihen kannattaa ryhtyä.

 

Mitä sitten tuo käytännössä tarkoittaa? Osallistuin viime syksynä Celectuksen järjestämään uusi myynti –tapahtumaan ja siellä asetettiin kysymys, että millaisia ominaisuuksia myyjällä tulee tulevaisuudessa olla, jotta tulosta saadaan aikaan? Paikalla oli monimuotoinen delegaatio eri alan ammattilaisia kysymykseen vastauksia antamassa. Homma lähti liikenteeseen myyjän kyvyistä ja sen sijaan, että taululle olisi äänestetty klousaustekniikoita tai vakuuttavia hissipuheita, sinne nousi hyvät esiintymistaidot, kyky vaikuttaa ihmisiin tunnetasolla sekä hyvä kirjallinen ulosanti. Tulevaisuuden myyjä nähtiin enemmän sisältöä luovana ihmistenauttajana kuin tykittävänä myyntimiehenä, jonka nähdessään on varmistettava, että lompakko on ketjun perässä takimmaisessa taskussa.

 

Uskon itse vilpittömästi asian olevan juuri näin. Jos jokainen itseään kunnioittava myyntimies näkisi itsensä ihmisten auttajana ei puhuttaisi enää pakkomyymisestä tai tuputtamisesta vaan aidosta halusta auttaa toista. Tämä ei pelkästään rajoitu kohtaamisiin vaan yhtälailla tuotettavaan digitaaliseen sisältöön. Sharing is caring

-Teemu